header image
  • Finnish
  • English
Etusivu arrow Esittely
Esittely

Jokaisen meistä on jollakin tavalla hankittava oma toimeentulomme ja järjestettävä asumisemme. Samaan aikaan pelkkä työnteko ja suorittaminen eivät kuitenkaan tuo elämään sisältöä ja tarkoitusta, jota jokainen etsii. Tietysti voimme vaikuttaa ja toimia seurakunnassa, politiikassa, työelämässä sekä erilaisissa luottamustehtävissä, mutta tässä kiireisessä ja pinnallisessa yhteiskunnassa kaipaamme jotain muuta, jotain enemmän.

Raamatun sanoma ihmisestä on hyvin selkeä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen eli antoi meille samoja ominaisuuksia kuin Hänellä itsellään on. Ihminen ei voi kokea täyttä mielekkyyttä elämässään ilman Jumalaa ja Häneltä saamaansa hyväksyntää. Toisessa kulttuurissa, uusien ihmisten ja toisen todellisuuden keskellä silmämme aukeavat näkemään paremmin sen rikkauden, jonka Jumala on jo meille antanut. Huomaamme, kuinka voimme kokea yhteyttä ja ystävyyttä näiden ihmisten kanssa, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Esimerkiksi antaessasi orpolapselle aikaasi kaksi tuntia koet itse saavasi paljon ja ymmärrät, miten rikas olet. Samalla voit rohkaista orpolapsia heidän toivottamuudessaan, sillä heille yhdessäolo jonkun välittävän ihmisen kanssa tuo aivan uutta omanarvontunteen nousua. Samalla vapaa-aikaan tulee aivan uusi sisältö. Siksi mene ja kerro...

Tämäntapaisia ajatuksia miettiessämme päädyimme perustamaan yhdistyksen, tietämättä oikeastaan mitä siitä seuraa. Parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään. Nimestä äänestettäessä voittajaehdokas sai vain niukan enemmistön. Silloisesta innostuksesta ja osin tietämättömyydestä on tultu nykypäivään ja huomaamaan, että tuo into ja uskallus ei ole mennyt hukkaan. Kannatti olla rohkea ja puskea läpi, vaikka ymmärrystä ulkopuolelta ei juurikaan tullut.

Klikkaa niin näet kuvan isompana!

Ensimmäisen talven aikana kokoonnuimme viikottain yhteen rukoilemaan. Muistimme yhdessä niitä kohteita ja ihmisiä, joita olimme kohdanneet. Tämäkin on muuttunut. Nyt ei ole samalla tavalla aikaa ja tilaisuutta samanlaiseen kaikkien yhteiseen viikottaiseen rukoushetkeen, mutta kokoontuessamme toimimme edelleen samalla tavoin: teetä ja rukousta. Teen vahva asema tulee itärajan takaa...

Toiminnassamme yksi merkittävä piirre on ollut sitoutuneisuus omaan seurakuntaan. Kuitenkin kaikki olemme lähtöisin erilaisista taustoista ja seurakunnista. Nimenomaan tämä aate evankeliumin kertomisesta siellä, missä sitä tarvitaan, on yhdistänyt meitä. Keskinäinen erilaisuus on nähty rikkautena eikä negatiivisena tekijänä. Näin olemme saaneet kukin siunauksen toimintaamme oman kotiseurakuntamme taholta.

Mene ja kerro - ihmiseltä ihmiselle

Rahalla ja suurilla panostuksilla saadaan aikaan tilastoja, joilla voidaan mitata toiminnan tehokkuutta. Evankeliumin asiassa on kyse kuitenkin ihmisistä. Jeesus panosti elämässään 12 opetuslapsen elämän, ajatusmallien ja asenteiden muuttamiseen. Samalla hän opetti heille, että heidän kin tulee toimia samoin; kohdata ihmisiä, julistaa heille evankeliumia sekä parantaa heidän sairautensa.

Tällä tavalla työn jatkuvuus ja kasvu on turvattu. Jeesuksen palvelustyön kautta hänellä on nykyisin miljoonia seuraajia. Saavuttaakseen tälläisen johtajan aseman hän ei pyrkinyt Rooman keisariksi vaan kuoli ristillä epäoikeuden- ja Jumalan tahdon mukaisen kuoleman. Tässä toimintatavassa meillä on paljon opittavaa.

Tuntuu siltä, että parhaimmatkin projektimme muuttavat ainoastaan ulkonaisia asioita. Sisäinen muutos, joka vaikuttaa pitkäntähtäimen ratkaisuihin, jää tapahtumatta. Jumala päätavoite, ihmisen sisimmän muuttaminen, jää toisarvoiseksi ja olemme hyvin tyytyväisiä kertoessamme projektimme tuloksista.

Monet ongelmamme ja vaikeutemme liittyvät juuri tähän. Haasteissa ja vaikeuksissa on mahdollisuus kasvuun, mutta se jää usein käyttämättä johtuen meidän haluttomuudestamme pysähtyä ja kysyä itseltämme rehellisesti: Mitä varten olen tässä mukana? Mikä on todellinen ongelma? Monet vaikeudet johtuvat siitä, että asiat eivät järjesty kuten me haluaisimme. Usein ne ovat hoidettavissa toisin tai muitten ihmisten toimesta.

Jumala tuntee sinut, sinun olosuhteesi, sinun haasteesi ja kamppailusi. Mutta jos olet vilpittömästi halunnut seurata Häntä, Hän on sinun kanssasi niissä. Ja Hänellä on myös ratkaisu niihin, joskin se tapahtuu harvoin niin nopeasti kuin me haluaisimme. Mutta... Hän tietää sinun ongelmasi ja tuskasi, Hän voi tuoda ratkaisun.

Mitä me sitten haluamme Venäjän lapsille kertoa? Lue lisää Sanoma-sivulta.

Viimeksi päivitetty ( 06.01.2007 )